Kirjautuminen

Paikalla

Sivustolla on 6 vierasta 
Mainospalkki


Savonsanomat

Uusi sinkkuseura Kuopioon

3.7.10 Savonsanomat

 

Jyväskylässä nopeasti sinkkujen suosioon kohonnut Anonyymit Sinkut Seura (A.S.S.) on rantautumassa myös Kuopioon. Viime vuoden lopussa Jyväskylässä perustetun seuran nykyisestä 350 jäsenestä jo 50 on kuopiolaisia.

-Emme ole deittipalvelu, mutta kun tapahtumissamme niin monet sinkut kohtaavat, niin tietäähän sen, miten siinä voi käydä, kertoo seuran puuhanainen ja perustajajäsen Kirsi Sakari.

-Idea oli muhinut päässäni jo jonkin aikaa, kunnes viimein tajusin, että hitsi viekoon, yhteistä tekemistä kaipaavia sinkkuja on muitakin kuin minä, hän jatkaa

Ja onhan heitä. Seuran jäsenmäärä on kasvanut varsinkin tänä vuonna rivakkaan.

-Tänä vuonna on käyty lenkillä, leffassa, syömässä, ja pelattu jalkapalloakin. Pyrimme toteuttamaan sellaisia asioita, joita jäsenet vain toivovat.

Anonyymit Sinkut Seura aikoo järjestää jäsenillan Kuopiossa pikapuoliin. Se haeskeli viime viikolla Kuopiosta yhteistyöyrityksiä ja hioo yhteistyötä myös Savon Sinkut ry:n kanssa.